Design blogit

Olen kuullut monesti sanottavan, ettei kannata katsoa taaksepäin. Kuitenkin tahdon tarkastella kulunutta reilua kolmea vuotta, jotka olen ollut opiskelemassa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Alanani on teollinen kalustemuotoilu. Lähtiessäni kouluun, minulla ei ollut ajatusta siitä, mitä koulutus voisi olla tai mitä se pitäisi sisällään. En tiennyt mitä muotoilu on tai mitä se vaatii. Lähdin opiskelemaan tältä pohjalta ja mikä on jäänyt päällimmäisenä opetuksesta mieleen on visuaalisuuden tärkeys muotoilussa. Howard Gardner on määritellyt moniälykkyysteoriassaan visuaalisen älykkyyden tuntomerkeiksi kyvyn ilmaista itseään piirtämällä tai valokuvaamalla. Visuaalisesti älykäs pystyy myös hahmottamaan esineitä, värejä, mittasuhteita, muotoja ja tajuaa rakenteista olennaiset piirteet. Nämä tuntomerkit kolahtavat myös siihen, mitä koen että koulutuksen aikana minulta on vaadittu. Itse en kuulu tuohon porukkaan. Osaan nykyään piirtää, koska olen harjoitellut vuosia ja ahkerasti. Osaan hahmottaaa esineitä ja mittasuhteita, jos joku antaa mittanauhan ja voin käydä mittaamassa ne. Käytännössä vaikuttaisi siltä, että minusta ei muotoilijaa tule, kun en täytä koulusta saamiani kriteereitä. Kuitenkin muotoilija minusta on tulossa. Lähdinkin siksi tutkimaan, mitä muotoilu todella nykypäivänä on. Voinko olla muotoilija, vaikka en ole visuaalisesti älykäs? Olenko kykenevä vastaamaan muotoilun roolin asettamiin haasteisiin?

Puhuttaessa muotoilun roolista, puhutaan jostain alati muuttuvasta. Sen perässä voi olla välillä vaikea pysyä. Kun maallikolle mainitsee sanan muotoilu, heille tulee mieleen Ristomatti Ratia tai Eero Aarnio. Eli toisinsanoen ihminen, joka keksii kivoja muotoja ja huonekaluja tyhjästä ja myy ideansa jollekin. Kuitenkin tutkiessani Provoke oy:n tekemää selvitystä Muotoilu 2005!- ohjelman pohjalta, selvisi muotoilun olevan suuntautumassa pois tuotekeskeisyydestä. Havainto oli hieman hämmentävä, kun itse opiskelen nimenomaan kaluste muotoilua. Sana kaluste antaa vahvan tuntuman tuotteesta. Selvityksessä painotettiin toki myös sitä, ettei uusi rooli kuitenkaan syrjäytä vanhaa. Muotilun rooli näyttäisi kuitenkin olevan matkalla kohti strategisia ja emotionaalisia aspekteja. Itse ymmärtäisin sen tarkoittavan, tuotemuotoilun näkökulmasta  katsottuna, muutuneita tuote- ja kulutusarvoja. Kaikista tärkeintä ei välttämättä enään olekaan ulkonäkö vaan tuotteen tuntu, siitä huokuva tunnelma ja muut mahdolliset aistimukset sekä tuotteen tarina ja elinkaari. Uusi rooli voisi tarkoittaa myös myyntipolun muotoilun kasvavaa merkitystä. Väitöskirjassaan Redefining Idustrial Design, Anna Valtonen kertoo, että jo 1980-luvulla muotoilijat pyrkivät olemaan osana koko tuotantoprosessissa. Nykyään tuotantopolun  ja myös ostopolun merkitykset kun ovat lisääntyneet.

Näiden tietojen valossa voin huokaista helpotuksesta ja myöntää, että minullakin on mahdollisuudet muotoilijana. Omat vahvuuteni, eli  loogis-matemaatinen ja kehollis-kinesteettinen älykkyys, voivatkin olla alalla tarpeen. Kuitenkin mieltäni on jäänyt kaihertamaan, miksi visuaalisuutta sitten korostetaan koulutuksessa niin paljon? Ymmärrän sen olevan tärkeä näkökulma ja tuotemuotoilussa esteettisyydellä on vielä paikkansa. Itsessäni herää epäilys, että koulut ovat vain  tippuneet ajan kelkasta. Kuinka moni opettaja tai opetussuunnitelman laatija on tehnyt alaa ammatikseen? Kuinka monella on omakohtaista kokemusta muotoilijan työstä kentällä? Eikä vain koulun kanssa tehtyjen yhteistyö projektien kautta. Pelkkä visuaalisuuden painottaminen ei riitä vastaamaan muotoilun haasteisiin. Muotoilun todellisuus kentällä ja kouluissa ovat erkaantuneet liian kauas toisistaan. Kouluissa tulisi ottaa vahvemmin muuttuneet roolit huomioon ja valmistaa oppilaita nykypäivän todellisuuteen eikä keskittyä siihen, mitä on aina ollut.