Design blogit

Kun minusta tulee vanha niin missä minä asun? Omalla kohdallani kuten monet muutkin suomalaiset toivoisin viettäväni myös vanhuuden päivät omassa asunnossani enkä joutuvani laitokseen. Nuorena se onnistuu ongelmitta, mutta onko minusta siihen vielä vanhana? Harvemmin tulee pohdittua taikka murehdittua asioista etukäteen, kuten vaikka liuskasta portaiden vieressä vanhuuden päivien varalle ennen kuin on liian myöhäistä.

Suomessa eläkeikäisten määrä suhteessa työssä käyviin ihmisiin on kasvanut vuosi vuodelta. Tästä on jo muodostumassa ongelma. Mutta ikäjakauman myötä on hiipimässä toinenkin ongelma eläkerahojen kasaan saamisen lisäksi: vanhusten hoito. Puhutaan laitosten tukkeutumisesta ja siitä, ettei vanhuksille riitä tarpeeksi hoitajia. Mutta miksei elämänsä loppupuoliskoa voisi viettää kotona? Toki vanhetessa ilmenee sairauksia joiden johdosta laitoshoito on välttämätöntä, mutta yhä useampi vanhus päätyy vanhainkotiin koska oma koti ei sovellu enään elämiseen ja vanhuuden tuomiin uusiin haasteisiin.

Oikeanlaisella rakentamisella sekä muotoilulla huonekaluissa ongelma voitaisiin korjata. Jo talon suunnitteluvaiheessa tulisi ottaa huomioon kaikki ikäryhmät vanhuksia unohtamatta. Esteetön liikkuminen tulisi mahdollistaa talon sisällä sekä sieltä ulos ja takaisin sisälle. Pelkkä ramppi portaiden vieressä ei välttämättä aina tarpeeksi. Olisikin hyvä jos erilaiset liikkumista avustavat tekijät otettaisiin talon ja sen sisätilojen suunnittelussa huomioon, edes siltä kantilta että niille jätettäisiin tarvittava tila niiden myöhemmin asentamista varten.

Nyt kun itse talo on kunnossa ja vanhukselle sopiva on aika paneutua miettimään miten sen sisälle saataisiin rakennettua heille toimiva koti. Kodille on olemassa monia määritelmiä, mutta omalla kohdallani ainakin kodin tuntua lisäämässä ovat tutut huonekalut. Nykymuotoilussa valitettavasti on harvoin enään syvennetty miettimään kalusteen pitkäikäisyyttä, saatika sen soveltuvuutta käyttäjälle läpi elämän. Riittää kun tuolin jalat pysyvät takuu ajan loppuun paikoillaan. En toki mene solvaamaan kaikkia markkinoiden huonekaluja heikoiksi rakenteelta tai muuten vain käyttöä kestämättömiksi, mutta harvaa niitä on suunniteltu iäkkäimille käyttäjille. Jo pienillä muutoksilla esimerkiksi säädettävyydessä saataisiin sängystä käyttäjäystävällisempi niin vanhuksille kuin nuoremmillekkin. Huonekalujen käyttötarkoituksen laajentaminen sen virallisen tarkoitusperän ulkopuolille toimisi eräänä apuna iäkkäämmän ihmisen arkielämässä. Miksei vaikka pöytää voisi suunnitella toimimaan kaiteena ja tukena vanhuksen liikkumiselle talossa, kun se jo nykyiseltään suunnittelemattakin toimii siinä tarkoituksessa. Miksei näitä pieniä asioita voitaisi optimoida ja ottaa huomioon huonekalua muotoiltaessa jotta taipaleemme loppupuoli olisi mahdollisimman miellyttävä ja voisimme viettää sen omassa kodissamme. Muotoilulla voidaan vaikuttaa tuotteen myyntiin ja saada se kasvuun mutta mikä ettei siinä samalla saataisi kasvuun myös ikäihmisen elämänlaatu. Niin monet tekniset oivallukset yhdistettynä arkipäivän huonekaluihin odottavat vielä tekijäänsä.

Voisiko oikeanlainen muotoilu olla siis ratkaisu kysymykseen, miten mahdollistaa että tulevaisuudessakin lapset pääsisivät käymään mummolassa laitoshoitolan sijaan. Nyt jos koskaan olisi aika herätä miettimään tätä haastetta ja ratkaista se, ettemme joudu itse kohtaamaan tätä ongelmaa vanhempana.