Design blogit

Jokainen voi poimia tyylinsä ja valita visuaalisen viestinsä, kuin kristallihelmen kruunusta.

Elämme rikasta visuaalisuuden aikaa, kiitos teknologian kehityksen mahdollistaman globaalin tiedon siirron mm. kuvina ja liikkuvina kuvina, sanojen lisäksi.

Kristallikruunu nousi mieleeni tässä loppuvuoden juhlahumun keskellä. Linnanjuhlat vaati huomionsa. Juhlien jokavuotisen toiston vuoksi, ollaan pukuloistossa niin pitkällä, että nähdyksi tullakseen täytyy shokeerata, olla siinä rajoilla, että nipin napin vielä täyttää vaaditun juhlapukukoodin. Näkyminen onkin valjastettu aina vain useammalla viestin välittäjäksi.

Visuaalisen viestinnän kannalta katsoen, Linnan juhlista löytyi paljon rajujakin viestejä, mutta tässä yksi poiminta. Katri Niskanen on vuoden 2015 roosanauhan suunnittelija ja hän myös suunnitteli myös roosanauhapuvun (luonnos puvusta alla). Puku on tarkoitus huutokaupatta syöpäsäätiön hyväksi. Asia, jonka puolesta ollaan, on tärkeä. Mitä puvun kantaja viestii tällä pukuvalinnallaan?  Hyvää tahtoa ja olen kärsivien puolella, mutta puku takasi myös esille pääsyn medioissa ja sitä myöten henkilöbrändin kehittämisen.

Tiesitkö, että 1800- luvulla teollistuminen pyöräytti miesten vaatteilla koreilun, eläinmaailman tyyliin, jossa urokset ovat usein se koreampi sukupuoli, naisten etuoikeudeksi. Syynä taisi olla osin pitsihihojen hankaluus koneiden kanssa. Nykyajan arvostettu miesten musta juhlapuku sai arvonsa ja mallinsa sotilaspuvusta ja värinä musta tukee hyvin tätä arvoviestiä. Värikkyys, tumman vastakohtana, ei puolestaan ole vakuuttava. Tästä johtuen mm. naispoliitikot ja naisjohtajat pukeutuvat hillitysti.

Vaatteilla viestitään omaa persoonaa ja ideologiaa myös arjessa. Oli se merkkibrändille maksettu varmuus hyvästä mausta, kulutuskulttuurin vastustaminen tai ekologisuus. Kodeissa ja kulkuvälineissä viestimme näkyy myös. Mikä sen viesti sisältö on?

50-luvulla ja aikaisemminkin suomalaiset olivat tottuneet olemaan valistuksen vastaanottajia. Myös painokankaissa heille neuvottiin mitä kannattaa yhdistellä ja mitä ei. Voisiko tässä ajassa, vieläpä rahan vallan ulkopuolista, esteettistä palvelua käynnistää? Koen että sille olisi käyttöä, kun runsaudenpulaa ja valinnan vaikeutta on joka asiassa.

Nyt päästiin takaisin alussa esittämääni ajatukseen, tämän hetkisen maailmamme moninaisuudesta. Kuten äsken jo vähän raotin, tutustuin Suomen painokangashistorian eri vuosikymmeniin, kirjassa Kretongista printtiin. Seuraavan luettelon avulla tiivistän joitain asioita painokankaiden matkasta suomalaisiin koteihin.

• 50-luku: Modernismin vaikutus alkaa vahvistua romanttisten luontoaiheiden rinnalle: Alvar Aalto ja muut arkkitehdit opettivat arvostamaan kauniita, selkeitä ja käytännöllisiä muotoja.
• 60-luku: Vahvaa tulevaisuuden uskoa ja vallatonta väreillä leikkiä, Peace and Love ideologian vaikutuksesta.
• 70-luku: Herätään öljykriisin myötä tiedostavampaan yhteiskuntaan. Vielä Leikkisyys näkyy painokankaissa, mutta geometrialla ja värien vähentämisellä ryhdytään hakemaan järjestystä.
• 80-luku: Yksilöllisyys kunniaan. Pastelliväreillä ja pienillä kuvioilla kerrottiin järkevyydestä tai vaihtoehtoisesti oltiin uhmakkaita punk ja rock – kulttuurien myötä, rouhealla mustan ja harmaan graffitilla sekä vahvoilla väreillä.
• 90-luku: Moninaisuus alkaa lisääntyä. Painokankaissa oli hillittyjä, harkittua värejä ja kuviota, Japanin vaikutuksesta. Tai vaihtoehtoisesti löytyi itämaisuuden vahvaa mausteista runsautta väreissä ja kuvioissa.
• 2000-luku: Katse taaksepäin ja hyviä muistoja kantavat painokangasmallit otettiin uudelleen käyttöön. Esimerkkinä Retro-villityksestä vaikka Marimekon Unikko-kuosi.

Historiasta näkyy pyrkimys erottautua aikaisemmasta suuntauksesta tarpeeksi selvästi. Sodan jälkeinen romanttisuus sai vastavoimaksi geometrian ja harkitut linjat. Sille taas tarjottiin vastakohdaksi yletöntä värien runsautta ja orgaanisia muotoja 60-luvulla. Sitä seurasi vastapainona jälleen geometriaa ja rytmiä 70-luvulla ja sen vuosikymmenen aika raskaat värit aiheuttivat 80-luvulla halun pastelliväreihin ja minimalistisiin kuvioihin. Se hempeily vuorostaan vaati vahvan vaihtoehdon ja sitten alkoikin selkeät linjat kadota moninaisuuden alle. Mutta mitäs menneistä, mitä nyt on vuorossa?

Vielä yhden kuvan verran palaan Linnan juhliin, jossa erottui näyttävästi joukosta tämä puku (luonnos alla). Tv-juontaja kertoi sen saaneen vaikutteita Op-taiteesta. Op-taide, eli optinen taide käyttää tehokeinona voimakkaita näköärsykkeitä, kuten vastavärejä ja tiheästi toistuvia geometrisia muotoja. Op-taiteen konsteja käytettiin painokangassuunnittelussa hyödyksi 60 ja 70-luvuilla.

Tämä puku ja taas kaupoista löytyvä sydänkuosi (luonnos kuosista alla), yhdessä tasaraidan ilmestymisen kanssa, kertoisi 70-luvun olevan nyt jollain lailla löydetty. Osunko yhtään oikeaan?

Mutta eipä tuolla väliä, nimittäin tarjolla on myös paljon muitakin vaihtoehtoja. Viestitellään toisillemme.