Formula 1 VPN-Suomi

Yleinen

Mitä on esteettömyys?

08.01.2015, sannal

Mitäkö on esteettömyys? Sitä minäkin mietin syksyllä, kun termi tuli vastaan kouluprojektin yhteydessä. Olihan termin kyllä kuullut, mutta ei siihen ollu sen kummemmin perehtynyt. Onneksi pääsin perehtymään termiin paremmin, sillä esteettömyys on osa tilasuunnittelua ja näin ollen tärkeä työkalu.

2024381750_78b8ba6aa8_z

Yleensä kun puhutaan esteettömyydestä ihmiset mieltävät sen vain liikuntarajoitteisten ja kehitysvammaisten termiksi. Näin ei kuitenkaan ole. Esteettömyys takaa kaikille ihmisille sujuvan osallistumisen työntekoon, opiskeluun ja harrastuksiin. Näin ollen kaikilla ihmisillä tulisi olla yhtä helppoa ja sujuvaa saada kaikki palvelut ja päästä liikkumaan ympäristössään yhtä vapaasti. Esimerkkinä vaikkapa päiväkoti. Tila tulisi suunnitella siten, että lapsilla olisi helppoa ja mielekästä toimia ympäristössä, joka on mitoitettu normaalipituiselle aikuiselle. Voisin käyttää esimerkkinä myös useimmista kaupoista löytyviä liukuovia. Ne ovat yhtälailla hyvä esteetön ratkaisu minulle, kuin pyörätuolilla liikkujallekin.

Kun minulle avautui termi esteettömyys, ajattelin heti, että sehän on tietenkin vain esteetöntä ympäristöä, eli helppoa liikkumista. Ajattelin, että täytyy huomioida ettei ole liian ahdasta, tavarat eivät ole tiellä ja pöydät ovat oikealla korkeudella kaikille ihmisille. Esteettömyys on kuitenkin paljon muutakin. Siinä täytyy huomioida myös kaikki aistit, kuten näkö-, kuulo- ja tuntoaisti. Heikkonäköisiä helpottaa huomattavasti, jos tilassa on käytetty suuria kontrastieroja värien välillä, esimerkiksi vaikkapa erottamaan portaat lattiasta. Sokeille taas on tärkeää käyttää tilassa tuntoaistilla havaittavia elementtejä, kuten lattiasta löytyviä merkintöjä, jotka sokea voi havaita valkoisella kepillään. Heikkokuuloiset ihmiset turvautuvat pitkälti näköaistiinsa, joten tilassa on tärkeää olla hyvä valaistus vuorokauden- tai vuodenajasta riippumatta. Akustiikka on taas asia, joka on tärkeä huomioida ihan jokaista tilan käyttäjää ajatellen. Hyvä akustiikka tilassa helpottaa huomattavasti kuulemista sekä kommunikointia muiden tilassa olevien kanssa. Turhan taustamelun poistaminen vaikkapa tekstiileiden avulla lisää myös keskittymiskykyä esimerkiksi lapsilla päiväkodissa.

Esteettömyys ei siis todellakaan ole tyhjä ja  valkoinen tila, jossa kaikilla on helppoa liikkua. Esteetön suunnittelu ja sisustaminen voi olla yhtälailla kaunista ja mielekästä, kuin mikä tahansa sisustaminen. Esteettömässä sisustussuunnittelussa on vain huomioitu joka ikinen yksilö ja näin ollen myös mahdollisesti pidennetty tilan ikää, sillä esteetön suunnittelu yleensä säilyy pitempään ilman remonttia. Esteettömyys on kaikkien aistien kautta elämistä sekä rajoitteiden muuttamista mahdollisuuksiksi.

2319668104_87f8a45890_z


2 vastausta

  1. sannal sanoo:

    Oho hupsista.. Nyt on kohta korjattu! 🙂

  2. designseamk sanoo:

    Mukaansa tempaavaa tekstiä, oikein hienoa!
    Ensimmäisen kappaleen lopussa on vähän toistoa sanoissa ”yhtälailla” ja molemmissa lauseissa vielä eri tavalla kirjoitettuna. Korjaa se, niin sitten OK arvioitavaksi.
    terv Vuokko

Vastaa