Ilmainen sähkön kilpailutus netissä - Sähköt.net

Yleinen

Eläkepäiviä odottavan aika on lyhyt tai pitkä

21.12.2015, jonnajaani

Voisi sanoa, että keskeisin arkea pyörittävä tekijä on työ. Herätyskello soi kuudelta, jotta töihin ehditään kahdeksaksi. Töiden päättyessä neljältä takana on kahdeksan tunnin työpäivä ja edessä vapaa-aikaa vielä muutama tunti. Seuraava aamuna herätyskello soi taas kuudelta. Tämä on arkirutiinia – huomenna edessä on samanlainen päivä ja näitä samanlaisia päiviä työuran aloittaneella on tulevaisuudessa arviolta vielä 38 vuotta, kunnes eläkeikä on saavutettu.

Hyvinvointi työpaikalla on tae työssä viihtymiselle, työmotivaatiolle ja jaksamiselle. Työhyvinvointi on se tekijä, jonka avulla työntekijä kykenee luomaan pitkää työuraa ja saavuttamaan eläkeiän. Hyvinvoiva työntekijä on yrityksen tärkein voimavara. Työhyvinvoinnin tärkeimpinä lähtökohtina voidaan pitää turvallista ja mahdollisimman riskitöntä käyttäjälähtöistä työympäristöä, ergonomiaa sekä työyhteisöä. Työntekijän kannalta nämä edellä mainitut osat tarkoittaisivat esimerkiksi sitä, että työntekijä luo itselleen turvallisempaa ympäristöä käyttämällä asianmukaisia varusteita, työntekijän tuoli olisi mahdollisimman pehmeä ja tukeva jossa olisi hyvä istua kahdeksan tuntia, ja työkavereita joiden kanssa voisi kuvitella viettävänsä aikaa myös työajan ulkopuolella. Nämä ovat niitä osasia, joiden ansiosta kahdeksan tuntia kuluu nopeammin.

Mikä sitten on suunnittelun osa? Työympäristö ja työntekijä ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään. Hyvällä työympäristön suunnittelulla on positiivinen vaikutus työntekijän turvallisuuteen, hyvinvointiin, viihtyvyyteen, motivaatioon sekä työuran pituuteen. Suunnittelu antaa eväät työntekijälle työympäristön muokkaamista varten.

Sanoisin, että onni on tehdä työtä jossa viihtyy ja tuntee itsenä kaikin tavoin hyvinvoivaksi, epäonni on käydä työssä vain ansaitakseen elantoa. Hyvinvointi työssä on työuran jaksamisen mittari. Onnekkaan työpäivä kuluu rattoisasti ja nopeammin, epäonninen kokee työnsä raskaaksi ja jaksamisen vaikeaksi. Onnekkaalle aamuherätys on sen arvoista, epäonninen jatkaa mielummin herätyskellon torkuttamista. Onnekkaalle työssäkävijälle 38 vuotta menee hujauksessa, epäonniselle odottavan aika on pitkä.


Yksi vastaus

  1. designseamk sanoo:

    Hyvä!
    120116 Vuokko

Vastaa