Design blogit

Julkisella tilalla tarkoitan tilaa, joka on avoin ihan meille jokaiselle. Yleisiä julkisia tiloja ovat esimerkiksi kirjastot ja sairaalat. Myös koulupolku ja tie, jota pitkin kävelet kohti ruokakauppaa, ovat ns. julkisia tiloja. Niin, kauppa voidaan laskea myös julkisiin tiloihin, tarkemmin oikeastaan puolijulkiseksi tilaksi. Syynä tähän, että kaupan omistaa usein jokin yksityinen taho kuten yritys.

Olemme kaikki olleet joskus lapsia. Osa meistä on vieläkin. Jokaisella meistä on kokemuksia julkisessa tilassa olosta tuolla aikakaudella. Varhaisimpia, oikeastaan ensimmäisiä, julkisessa tilassa vierailuja on syntymä sairaalantiloissa. Päiväkoti ja koulu ovat yleisiä lapsuuden julkisen tilan kokemuspaikkoja. Yhteiset kauppareissut vanhempien kanssa ovat itselleni ainakin hyvin tuttuja lapsuusmuistoja.

Mutta palatakseni sairaalamiljööseen julkisena tilana. Yleisesti kyseiset paikat ovat melko lailla mieltä ahdistavia ja negatiivisia tunteita herättäviä. Kyseisiä tunteita ruokkii sairaalatilan askeettisuus ja tylsyys. Toisaalta negatiiviset tuntemukset voivat kasvaa myös jo siitäkin syystä, että kyseisessä paikassa vieraillaan yleensä aina jo muutoinkin huonolla mielellä. En ole tavannut ketään, kenen mielestä sairastaminen ylipäänsä olisi mukavaa. Ihmisen ollessa sairaana, monikin asiaa saattaa alkaa niin sanotusti ottamaan päähän aiheuttaen henkistä päänsärkyä ja huonovointisuutta. Tiedämme jokainen, miten mukavaa se on odotella vähintään kolme tuntia päivystyshuoneessa päätä koskien ja nokan valuessa ainakin kolmetoista kertaa lattialle. Joku saattaisi sanoa, että kyllä se aikuisenkin kuuluisi saada tarra lääkärivierailun jälkeen. Ehdottomasti pitäisi.

Mutta että millaista tuo on vielä lapsen näkökulmasta?

Aivan. Hirveää. Aikuisellekin kyseiset kokemukset ovat niitä vihoviimeisiä, joita haluaisi sairaana ollessa tehdä. Mitä sitten lapsena, kun kaikkia tunteita on muutoinkin hankala hallita ja pelko valtaa mielen mitä kummallisemmistakin asioista. Lapsen kanssa odotushuoneessa ollessa aikuinenkin saa maistaa palan tätä parhautta, sillä tietenkään lasta ei voi yksin tilanteeseen laittaa.

Mitä sitten kun lapsi hermostuu? Tässä vaiheessa yleensä kanssa odottajat ilahtuvat kaksin verroin, kun odotustilan hiljaisuuden rikkoo lapsen huuto ja parku. Kaikkien vointi paranee kerta heitolla. Tai sitten ei.

Räyhääminen voi johtua pelosta tai särystä tai kummastakin yhtä aikaa. Tässä vaiheessa aikuisen rooli on tärkeä. Nimittäin turvattomuuden tunnetta ei voi kukaan muu paremmin auttaa, kuin lapsen seurana oleva aikuinen. Aikuisen tehtävä onkin tällaisessa tilanteessa toimia rauhoittelijana ja lohduttajana. Lasta ei pidä moittia tunnekuohusta vaan tukea ja ymmärtää. Toki ymmärtäminen kyseisessä tilanteessa voi olla hankalaa, sillä tunnelma alkaa saman tien kiristymään lapsen aloittaessa sadan desibelin laulutuokion. Aikuista saattaa alkaa hävettää lapsen käytös. Lapselle on hyvä kertoa, ettei ole soveliasta huutaa tilassa, jossa on muitakin sairaita ihmisiä. Tuen ja turvallisuuden tunteen lisäämisellä on kuitenkin suuret vaikutukset lapsen myöhempään elämään. Joskus tällaiset tilanteet ovat erittäin hankalia, eikä niistä tunnu olevan ulospääsyä. Lapsi ei välttämättä rauhoitu ollenkaan, jolloin tilanne saattaa muuttua aivan karmeaksi sekä lapsen ja aikuisen, että muiden tilassa olijoiden kannalta. Kanssaolijoiden tulee kuitenkin muistaa, että lapsi on aina lapsi, joka tuntee ja kokee asioita täysin eritavalla, kuin esimerkiksi aikuinen ihminen. Lapsen tunnetilalle ei välttämättä aina voida tehdä mitään. Nämä ovat niitä elämän herkkuhetkiä, joissa aikuisen tulee vain pitää omat hermonsa kurissa ja yrittää kaikkensa.

Sairaaloiden odotushuoneissa on usein onneksi leikkinurkkauksia, joiden avulla lapsen ajatus voidaan keskittää muuhun, kuin itse sairauden tai pelon tunteeseen. Leikkipaikoilta löytyy usein tuoli ja pöytä, jonka ääressä lapsi voi värittää tai piirtää kuvia. Usein löytyy myös kirjoja ja joitain leluja. Aikuinen voi rohkaista lasta mennä tutkimaan leikkipaikkojen tarjoamia vaihtoehtoja ja mahdollisesti osallistua itse leikkiin esimerkiksi lukemalla tai piirtämällä jotain.

Se miten käyttäydytään julkisessa tilassa, tulee lapselle opettaa. Lapsi ei voi tietää käyttäytymissääntöjä, jos niitä ei kukaan hänelle kerro. Yleisesti siivosti käyttäytyminen ei valitettavasti ole synnynnäinen ominaisuus. Muut ihmiset tulee ottaa huomioon, vaikka olisikin itsellä huono olo. Käytöstavat esimerkiksi jonottamisen ja ihan yleisen mekkalan pitämisen osalta ovat tärkeitä opeteltavia taitoja. Kaupasta ei lähdetä maksamatta ja tervehditään myyjää kohdattaessa. Sanotaan kiitos ja näkemiin. Katsotaan silmiin.

Julkinen tila asettaa kosolti haasteita erityisesti vanhemman näkökulmasta, kun puhutaan lapsen kasvattamista kelpo julkitilan käyttäjäksi. Käyttäytymismallit ovat kuitenkin usein sellaisia, jotka vaativat kärjistymistä oppimisen mahdollistamiseksi

Terveisin:

Pentuna kauppakeskuksesta yksin autoon parkumaan viety ja jätetty ysärinlapsi, joka ei saanut haluamaansa nallea

ps. Se on erittäin ok. Pahoittelut ränttäämisestäni